Jokainen meistä tarvitsee jonkin verran narsismia, että selviää elämästä. Mutta jossakin raja ylittyy ja narsismi alkaa haitata elämää ja ihmissuhteita.
Narsisti valitsee uhrikseen vahvoja, kilttejä ihmisiä, mutta heidän tunne-elämässään on narsistin mentävä aukko. Heikoissa ihmisissä ei ole vastusta, he eivät kiinnosta. Narsisti tarvitsee ympärilleen ihailevan ja hyväksyvän hovin - mieluusti korkeampiarvoisia kuin mitä he itse ovat.
Narsisti iskee uhriaan henkisesti tai fyysisesti lähes poikkeuksetta kahden kesken, sillä silloin hän pystyy pitämään pöytänsä puhtaana. Taitavana manipuloijana ja ulospäin hyvin käyttäytyvänä hän puhuu helposti uhrin lähimmätkin ihmiset uskomaan enemmän itseään kuin uhria.
Ovidius kirjoitti Narcissos runonsa jo parituhatta vuotta sitten.
Ovidius: Muodonmuutoksia
Täytettyään kuusitoista vuotta Narkissos lähti vaeltamaan metsään, jossa nymfi Ekho huomasi hänet. Ekho rakastui Narkissoksen ulkonäköön ja alkoi seurata häntä. Mitä kauemmin hän seurasi Narkissosta, sitä enemmän hän tätä himoitsi, mutta hän ei voinut kuin odottaa, koska Hera oli aiemmin rangaistuksena tämän suulaudesta estänyt tätä puhumasta ensin. Kohta Narkissos pysähtyi ja huusi tovereitaan: "Kuka on täällä?", johon Ekho vastasi: "Täällä!" Hämillään nuorukainen jatkoi: "Tule tänne!", ja Ekho vastasi samoin. Uudelleen ja uudelleen Narkissos huusi, ja äänen pettämänä lopulta pyysi: "Yhtykäämme täällä!", johon Ekho huudahti onnellisena: "Yhtykäämme!" ja ryntäsi rakastettunsa kaulaan. Narkissos pakeni tältä huudahtaen: "Irroita kätesi! Mieluummin kuolo kuin että koskaan hyväilisit minua!" Ekho vastasi: "Hyväilisit minua", ja pakeni syvälle metsään torjumisen masentamana. Ekhon ruumis riutui pois, ja vain hänen äänensä jäi vastaamaan kutsujille kukkuloilta.
Samalla tavoin Narkissos torjui kaikki muutkin, ja lopulta yksi torjutuista pyysi jumalia kieltämään tältä sen, mitä tämä koskaan rakastaisikaan. Jumalatar Nemesis kuuli rukouksen ja toteutti toiveen.
Narkissos saapui koskemattomalle ja peilityynelle vuoristolähteelle Thespiaihin, ja kumartuessaan juomaan siitä hän huomasi oman kuvajaisensa. Hän rakastui tähän välittömästi ja ihaili kuvajaisensa jokaista piirrettä suudellen sen huulia. Väsymys ja nälkä eivät saaneet häntä poistumaan kuvansa äärestä, ja niin hän kuihtui lähteen äärellä, kunnes lopulta kuoli pois. Najadit ja dryadit voihkivat suruaan kuoleman johdosta, ja Ekho kaiutti heidän huokauksiaan aina uudelleen ja uudelleen. Narkissoksen kuihtunut ruumis muuttui narsissiksi, Narkissoksen mukaan nimetyksi keltavalkoiseksi kukaksi.
Narsistinen ihminen on aina hyvin turhautunut. ”Lempesi kohde on vain oman heijastuksesi varjo.” Narsisti elää kuin peilisalissa: se mitä näkyy on tärkeämpää kuin se mitä itse on. Narsisti on täysin riippuvainen muista ja muiden näkemyksistä itsestään. Hän on pelkkä tyhjä kuori, hänessä ei ole mitään omaa ja siksi hän etsii muista ihmisistä sisältöä itseensä. Hänen peilikuvassaan heijastuvat muiden ihmisten ominaisuudet. Narsisti ei ole koskaan tyytyväinen sillä hän ei koskaan löydä sitä mitä etsii. Etsii, etsii, mutta ei voi hyväksyä löytämäänsä, aina pitää saada jotakin uutta, jotakin parempaa tilalle tai lisäksi.
”Voi jos ruumistaan ulos ihminen astua voisi.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti