keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Narsismista 2

Narsismi kehittyy ihmisen kolmen ensimmäisen vuoden aikana rakkauden puutteesta. Jos lapsi ei saa yhdenkään aikuisen pyyteetöntä rakkautta noina ensimmäisinä vuosina, niin hänelle on riski kehittyä narsistinen luonnehäiriö. Yhtä suuri riski narsismiin on, jos lapsen elämästä puuttuvat kaikki rajat ja rajoitukset. Vaikeita luonnehäiriöitä on muutama prosentti ja kun laskee lievätkin mukaan, niin noin kymmenkunnalla prosentilla ihmisistä on narsistinen luonnehäiriö.
Narsistilta puuttuu sairaudentunto, hän ei itse tunne olevansa sairas eikä tunne tarvitsevansa hoitoa. Vain oma muuttumisen halu saattaa tehdä narsistista hoitokelpoisen ja silloinkin tarvitaan vuosien terapiaa eikä muuttuminen useimmiten senkään avulla onnistu.
Jos oma ja toisten käsitys ihmisestä ovat yhteneväiset, niin itsetuntemus on hyvä. Joskus nämä kaksi voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan ja silloin ihmistuntemus on huono.


Narsisti on epätavallisen itsekeskeinen. Hän on hyvin huomiohakuinen, tavattoman kiinnostunut toisista ja kerjäämässä huomiota. Narsisti on epävakaa raha-asioissa ja hänen ihmissuhteensa ovat rempallaan.
Narsistilla on harvoin ystäviä. Ystävyyteen tarvitaan molemminpuolista avautumista, luottamusta ja kunnioitusta. Narsisti imee tarkasti kaiken, mitä sisimmästäsi paljastat ja saa siitä lisää aseita lyömiseksesi.
Usein narsistia ei voi tunnistaa. Ulospäin hän on hyvin myönteinen, vaikuttaa älykkäältä, on ulospäin suuntautunut ja sosiaalisesti tarmokas. Narsistilla on hyvä esiintymiskyky, verbaalisuudellaan hän puhuu ihmiset helposti puolelleen ja saa heidät valtaansa.
Narsistit hakeutuvat paikkoihin, joissa voivat käyttää suurta valtaa. He jumalallistavat itsensä ja kohtelevat muita kuin omaisuutta.
Narsistit ovat kateellisia, kenelläkään ei saisi olla paremmin eikä enempää kuin heillä. He ovat mustasukkaisia ja omitushaluisia. He asettuvat röyhkeästi muiden yläpuolelle. Narsistin päämääränä on pelon aiheuttaminen muille, He kilpailevat uhaksi kokemiensa ihmisten kanssa.
Narsisteilla on tyydyttämätön kiitoksen ja tunnustuksen saamisen tarve. He torjuvat omaan itseensä kohdistuvan kritiikin. Narsistille tyypillistä on jatkuva kinastelu joidenkuiden kanssa, esimerkiksi työkaverin tai kaupan kassan kanssa.



Jokainen ihminen on erilainen, jokainen ihmissuhde myös.
Jokaisella meistä on monta minää. On kotiminä, työpaikkaminä, ystäväminä ja niin edelleen. Erilaisissa ympäristöissä on valmis jakamaan itsestään erilaisia asioita. Työkavereiden kanssa ihmissuhde on monesti vieraampi kuin ystävien tai perheen kanssa. Ihminen jakaa monet asiat sen ihmisen kanssa, jonka luulee kunkin niistä parhaiten ymmärtävän ja hyväksyvän.

Narsisti tajuaa heti, kuka voisi olla hänen uhrinsa. Hänellä on hyvä ihmistutka, jolla hän huomaa uhrikelpoiset ihmiset alle minuutissa ja määrittelee heidät heti imartelemalla ja kehumalla.
Kaksi narsistia ei tule toimeen keskenään ja he ovatkin napit vastakkain heti tavatessaan ja molemmat ovat aina valmiita välttelemään toisiaan.





Narsisti luikertelee uhrinsa ihon alle ja kiertyy vähitellen joka solun ympärille. Usein uhri yrittää muuttaa itseään, vaikkei uskokaan olevansa väärässä. Vähitellen uhri alkaa epäillä itseään. …jos sittenkin vika on minussa. Kaikki korjausyritykset vesittyvät, koska narsistille ei mikään kelpaa. Jokainen uhrissa toteutunut muutos jää huomioitta ja jokaisen toteuduttua tilalle tulee vähintään yksi uusi vaatimus.

Tiedot narsismista kertovan luennon muistiinpanoistani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti