Kuinka kaikki alkoi

Tapasin Eksäni ensimmäisen kerran kotiovellani. Olin menossa hänen koulukaverinsa kanssa ulkoilmakonserttiin. He olivat tavanneet sattumalta ja selvisi, että molemmat olivat menossa samaan konserttiin. Kun asuimme Eksän kanssa melko lähekkäin, niin tuo yhteinen tuttava oli pyytänyt, että hän hakisi minut, kun oli autolla liikkeellä eikä hakemisestani tullut kuin kilometri ylimääräistä ajoa ja muuten olisin mennyt kävellen.
Pientä vilkuilua oli jo konsertin jälkeen kahvia juodessa. Molemmat seurustelivat tahoillaan, mutta näimme silloin tällöin museoissa ja konserteissa ja joskus pysähdyimme vaihtamaan muutaman sanan. Jostakin syystä se meni minulla aina jotenkin pieleen ja Eksä poistui aina enemmän tai vähemmän myrtsinä. Se jäi kaivelemaan, kun en ymmärtänyt mistä oli kyse. Muutaman kerran tuntui siltä, että Eksä yritti tehdä lähempääkin tuttavuutta, mutta ei minua kiinnostanut mies, joka seurustelee vakituisesti. Myöhemmin huomasin, ettei sillä hänelle ole merkitystä.

Pari vuotta tuon ensi tapaamisen jälkeen olin ollut opiskelukaverin kanssa elokuvissa. Hänellä oli treffit sen jälkeen ja menimme odotusajaksi oluelle. Samaan pöytään istui rekkakuski, joka yritti tehdä tuttavuutta. Kun en ollut kiinnostunut, hän alkoi kehua, miten hyvä rakastaja hän on ja jo pelkästään sen vuoksi kannattaisi tutustua. Ei ollut tarpeeksi kiinnostava silti. Koulukaveri lähti treffeilleen, jäin juomaan oluttani loppuun. Siinä vaiheessa Eksä huomasi pöytään tulleen tilaa ja kysyi, voiko tulla seuraksi. Sopihan se, etenkin kun miesseuralla sain vastapäisen kehujan vaikenemaan.
Jutellessa tilasin toisenkin oluen. Aika kului kuin siivillä, puhuttavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon ja lopulta päädyin Eksän luo. Olin täysin myyty. Viikonlopun vietimme tiiviisti yhdessä. Olin seurustellut aiemminkin, mutta kukaan ei ollut koskaan sanonut, että näytän hyvältä. Oli juteltu enemmän tai vähemmän, mutta kukaan muu ei ollut sanonut, että olen älykäs ja hyvä keskustelija, naiseksi ihan poikkeuksellisen hyvä. Naiseksi …kuulin kyllä, se jäi hyvin mieleen, mutta mikään ei napsahtanut.
Eksä opiskeli eri kaupungissa. Kirjoittelimme ahkerasti ja vietimme viikonloput tiiviisti yhdessä.
Pitkiä kauniita kirjeitä kulki suuntaan ja toiseen pitkin viikkoa. Nopeimmat oli kirjoitettu jo eropäivän iltana. Kiitosta, ylistystä, runoja. Kaipuuta. Miten hienoa olikaan ollut tavata sellainen ihminen kuin minä. – Ja minä sain kokea kaiken tämän! Olla jotakin upeaa. Ja miten ihanalta tuntuikaan, kun joku lausui yhteisinä hetkinä runoja ja kirjoitteli niitä minulle ja myös minusta.

Eksä pinnasi usein perjantain koulusta, kun se oli lyhyt eikä kovin tärkeä päivä muutenkaan. Hän alkoi lähteä koulukaupunkiinsa vasta maanantaiaamuisin, eihän ne aamupäivän tunnit olleet tärkeitä. Niiden muutamien tuntien tehtävät pystyi tekemään iltaisinkin ja muuta opiskelijajoukkiota paljon älykkäämpänä hän selviäisi kyllä vähintään samalla tasolla kuin luokan parhaat. Nuo puheet ihmetyttivät aika usein, mutta ajattelin, ettei koulussa tainnut olla hänelle tarpeeksi haastetta.

Erossaoloviikkoihin kuului humalassa soitettuja vastapuheluita, useimmiten vähän ennen puolta yötä. Oli ollut pakko lähteä kavereiden kanssa kapakkaan, kun oli niin hirveä ikävä, eikä aika kulunut yksin. Koetin viikonloppuisin jutella yöherätyksistä. Olin menossa arkiaamuisin töihin, eikä minulla sitä paitsi olisi ollut varaa maksaa joka yöksi pitkää kaukopuhelua. Lopulta ilmoitin, että menen nukkumaan kymmeneltä ja silloin nyppäsen puhelimen johdon irti seinästä. Jos hän haluaa soittaa, niin tehköön sen ennen sitä. Puhelupyynnöt alkoivat tulla ennen kymmentä, mutta yhtä humalassa kuin ennenkin. Ikävä, ikävä, ikävä – sitä piti paeta aivojen nollaamiseen maailmalta. Ikävä oli aivan liian sietämätön olotila selvin päin kestettäväksi. Yritin saada puhelut mahdollisimman lyhyiksi. Senkin vuoksi, että humala ärsytti. Myös toisten mollaaminen ärsytti. Joka kerta kuulin, miten muut eivät ymmärrä, tyhmät, sivistymättömät maalaiset. Siinä tuli luokiteltua minunkin asemani, maalaistyttö kun olen. Mutta olinkin poikkeus enkä sopinut tuohon ryhmään ollenkaan. Juominen askarrutti minua, mutta viikonloppuisin kului ehkä pullo viiniä tai muutama olut. Ja loppuisihan se juominen, kun ei opiskelun jälkeen enää tarvitsisi olla erossa useimpia viikon iltoja eikä hukuttaa ikävää alkoholiin.
Viikonloput kuluivat ulkoillen, lukien, löhöillen ja jutellen. Miten minä olinkaan niin viisas, ymmärtäväinen! Ja kaunis! Jumalainen olento. Mikä satumainen onni molemmin puolin, että olimme kohdanneet. Elämääme alkoi kietoutua yhteen.